Kaikki voidaan varmaan yhteen ääneen todeta, että onpahan ollut vuosi! Olette kovasti myös kyselleet, miten olen koronan aikana pärjännyt ja onko se vaikuttanut miten hierontoihin. Noh, on ja ei. Vuosi sitten kevät oli varmasti kaikkien alojen yrittäjille aivan painajaismainen. Silloin tuskailtiin, itkettiin ja koettiin järjettömiä epäuskon hetkiä. Kuitenkin, kaikesta sisuuntuneena ja ENNEN KAIKKEA teidän ihanien asiakkaiden avulla siitäkin suosta noustiin! Viime syksyn, talven ja kevään aikana olen saanut tehdä enemmän töitä kuin koskaan! Valtavan suuri ja lämmin kiitos siitä juuri Teille. Tässä se nähdään, että jokaisen ihmisen pienillä valinnoilla ja omien paikallisten yritysten toimintaa kannattamalla voi oikeasti vaikuttaa asioihin!
Tämän vuoden kevään aikana on myös tapahtunut monia sellaisia asioita, joista en osannut aiemmin edes haaveilla. Sattumien kaupan seurauksena, minulle aukesi mahdollisuus muuttaa uusiin toimitiloihin aivan entisen työhuoneen ja kotini viereen! Tällä hetkellä tilaa remontoidaan ja heinäkuussa alan ottaa vastaan uudessa paikassa. Ihan mahtavaa!
Olen myös jo vuosia haaveillut mahdollisuudesta päästä opiskelemaan jalkojenhoitajaksi. Ja tänä keväänä, hieman sattumalta kylläkin, päätin hakea kouluun ja ilokseni myös pääsin sinne! Aloitan siis opinnot syksyllä Koulutuskeskus Salpauksessa. Syksyä ja tulevaa ajatellen tämä tarkoittaa sitä, että olen vuoden verran kaikki maanantait koulun penkillä. Luultavasti syksyn mittaan tulen pikkuhiljaa tarjoamaan jalkahoitoja alkuun opiskelijatyönä. Kerron tästä lisää, kun koulu lähtee käyntiin ja suunnitelmat selkenevät. Olen kuitenkin valtavan innoissani siitä, että pääsen palvelemaan teitä ja terveyttänne entistä laajemmalla osaamisella!
Tällä hetkellä kuuluu siis valoisaa tulevaisuutta, uusia palveluja ja uusia raikkaita tuulahduksia! Kesälomailen tänä vuonna harvinaisesti koko kesäkuun, joten heinäkuussa taas nähdään!
T Jenni