Kuinka usein hierontaan?

Asiakas tulee pitkän tauon jälkeen hierointaan, paikat on jumissa ja jää tunne, ettei yksi hieronta ehkä ihan riitäkään. Koska sitten pitäisi seuraavan kerran tulla hierottavaksi?

Tätä kysymystä esitetään usein. Ja hyvä juttu, sillä se on hyvä kysymys.

Minulla ei kuitenkaan ole antaa siihen yhtä yksiselitteistä vastausta. Miten määräytyy se, että toiset käyvät hieronnassa kerran viikossa, toiset kerran kuukaudessa ja kolmannet kerran vuodessa?

Itse en tykkää myydä hierontaa ”sarjahoitona”. Kuitenkin on tosiasia, että joskus yksi kerta ei yksinkertaisesti riitä siihen, että saataisiin maksimaalinen hyöty aikaan. Jos hierottaessa löytyy runsaasti lihaskireyttä ja hieronta tekee hierman jopa kipeää, on suositeltavampaa tulla hierontaan uudelleen mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Hankalissa tapauksissa saadaan suurin hyöty, jos asiakas pysytyy varamaan vähintään kaksi peräkkäistä aikaa esimerkiksi viikon tai ihan maksimissaan kahden välein. Tällöin asiakas saa itse suurimman vastineen rahoilleen ja suurimman hyödyn hieronnasta. Jos aikaväli venähtää hoidon alussa liian pitkäksi, aloitetaan joka kerta ikään kuin alusta. Jatkossa toki aikaa hierontojen välissä voidaan pidentää reilustikin.

Toisille sopiva ylläpitoväli saattaa edelleen olla viikon tai kahden välein, toiset ottavat tavaksi käydä hierojalla esimerkiksi kerran kuussa.

Kuitenkin paras tapa arvioida oman hieronnan tarvetta on mielestäni rehellinen ja omakohtainen ”mutu”. Miltä itsestä tuntuu. Hieroja voi antaa suosituksia, mutta vain asiakas itse tietää tai oppii oman kokemuksen perusteella tietämään, mikä on lopulta juuri hänelle sopiva aikaväli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.